Siirry suoraan sisältöön
Maaliskuun uusia tuulia

Maaliskuun Metsällä terveiset!

Verkkokaupassa valmistaudutaan kohti syksyn sesonkia ja uusia tuotteita tulee varsinkin tekstiili puolelle

Huomasin, että jälleen uutiset ovat jääneet viime vuoden joulukalenterin tasolle. Pahoittelut siitä.

Joulukalenteri oli rehellisesti sanottuna pienoinen mahalasku, koska sairastuin kesken parhainta loppu sesonkia influenssaan ja voi että sitä sitten sairastettiin pitkälle tammikuuta.

Maailman tilanne on vieläkin hyvin arvaamattoman oloinen ja luotettavuus kysymyksiä mietitään yhä useammin verkkokauppa ostoksia tehdessä. Haluan kuitenkin kertoa, että Metsällä- verkkokauppa on ihan Oululainen yhden naisen yritys ja tavarat ovat heti postitettavissa ellei tuotteessa selkeästi ole ilmoitettu, että se on ennakkotilattava tuote.

En siis harrasta myyntiä suoraan Kiinan kaupoista niin sanotusti vaan suosin mahdollisuuksien mukaan kotimaisia yhteistyö verkostoja tai sitten pyrin hankkimaan tuotteet tai tuotteiden materiaalit EU alueelta. Jokaisessa tuotteessa on selvitetty tuotteen alkuperää sekä tuote turvallisuutta ja vastaan mielelläni tuotteisiin liittyviin kysymyksiin.

Verkkokauppa pyörii omalla painollaan ja sen kehittäminen tapahtuu sen mukaan, mitä myynneistä jää kulujen jälkeen uusiin investointeihin rahaa. Mutta älkää huoliko uusia rotuja tulee ja valikoimaa suunnitellaan myös niin, että jo olemassa olevista roduista saataisiin tuotevalikoimaa ylläpidettyä.

Vaan lyhyesti, täällä on kaikki ihan hyvin ja uutta kohti pyritään menemään. Etsin myös uusia jälleenmyyjiä, joten vinkkaa tai ole yhteydessä, jos olet sellainen tai tiedät minne voisin ottaa yhteyttä.

Ihanaa vuotta 2026!

Tanja