Metsästyskoira uutuus kuosien ennakkotilaus on päättynyt

Uusien kuosien puuvilla sekä pellava tuotteiden ennakkotilaus on nyt suljettu. Toimitusaik-arvio on aina tuotekortin yhteyteen selkeästi laitettu esille. Jos tulee kysyttävää, älä epäröi olla yhteydessä.

Oulun erämessuja varten on tosiaan tehty uusia kuoseja viimein ja vihdoin! Näitä on saatu odottaa pitkäääään ja hartaasti. 

Viime syksynä on jo lähtenyt isompi muutos taustalla käyntiin, jonka aikana on todella paljon tullut pohdittua, että mihin suuntaan Metsällä on menossa ja minkälaisia tuotteita ja kuoseja siellä haluttaisiin nähdä tulevaisuudessa.

Nyt on ensimmäiset kuosit julkaistu ja niistä ensimmäinen ennakkomyynti järjestetty. Älä huoli, jos et kerennyt ensimmäiselle kierrokselle mukaan. Ennakkomyyntitempauksia tullaan järjestämään toukokuussa uudestaan, koska uusia kuoseja on edelleen tulossa valikoimiin ennen syksyä. 

Varsinkin puuvilla tulee jatkossa olemaan ennakkotilauksen kautta vain saatavilla tai pellavaa myös harkitsen kokeilevani ennakkotilaukseen täysleveänä. Tästä järjestetään varmasti kyselyä nyt sosiaalisen median puolella lähitulevaisuudessa. 

Kaiken kaikkiaan ISO KIITOS! Ennakkoon tilanneille. Tämä antaa uskoa, että Metsällä tuotteilla on tulevaisuutta!


Tanja

Lahjakortti